Suomea johtaa tällä hetkellä hallitus, jossa istuu puolueita perinteisen oikeisto-vasemmisto-akselin joka kolkasta - näin siis paperilla. Hallituksen päätösten voisi kuvitella olevan kompromisseja, joihin jokaisen hallituspuolueen mielipide vaikuttaa. Nyt viimeistään voidaan unohtaa tällainen positiivinen naivistisuus, kun päähallituspuolueemme on ajamassa läpi pieneltä kuulostavaa, mutta yhteiskuntamme heikompiosaisten taloudellista asemaa heikentävää prosenttiyksikön suuruista arvonlisäveron korotusta.

Kuten tiedetään, tuloverotus taas on maassamme progressiivista, eli tulotaso vaikuttaa maksettavaan veroprosenttiin. Mitä suuremmat tulot, sitä suurempi veroprosentti. Arvonlisäveron voidaan ajatella olevan niin sanottu "tasavero", sillä jokainen maksaa sitä saman suuruisena ostamistaan tuotteista tai palveluista. Loogisesti ajatellen mitä pienempituloisempi ihminen on, sitä enemmän hän maksaa ALVia suhteutettuna omaan tulotasoonsa. Arvonlisäveroa korottamalla siis potkitaan päähän (taas kerran) niitä jotka sitä tarvitsevat vähiten: yksinhuoltajia, työttömiä ja muita pienituloisia.

Isotuloisilla on tapana haukkua tuloverotusta perusteenaan esimerkiksi...

1. He jo muutenkin maksavat veroa euromääräisesti paljon enemmän kuin muut

2. Menestymisestä ei tulisi rokottaa vaan siihen tulisi kannustaa

3. Pitkästä opiskelusta ja kovasta työstä tulee saada hyvä palkkio

...mutta miksi? Mikä tekee jostain ihmisestä toista arvokkaamman? Onko vanhuksia hoitava lähihoitaja, siivooja tai Siwan kassa niin paljon vähempiarvoinen kuin joku formulakuski, että jälkimmäiselle pitää maksaa satakertaista palkkaa? Ja minkä helevetin takia jonkun yksittäisen ihmisen edes tarvitsee tienata kuukaudessa viisinumeroisia (tai suurempia) summia rahaa? Vastaus: ei minkään takia. Yhteiskuntamme on vaan mennyt sellaiseksi, jossa raha ratkaisee. Esimerkiksi yritysten pääasiallinen tehtävä on muuttunut palveluiden tarjoamisesta yksinomaan tuloksen tekemiseen - vaati se sitten toiminnan siirtämistä, irtisanomisia tai mitä tahansa.

En kirjoita tätä tekstiä siksi, että suurituloisille tulisi menestyksestään huono omatunto - ei missään nimessä. Pyrin ainoastaan esittämään kritiikkiä tehdylle esitykselle, joka toteutuessaan söisi entisestään niiden kukkaroa joilla ei siellä valmiiksikaan mitään ole - tyhyjästä on paha nyhyjästä..